”SofelTechin kanssa haastavia pulmia voidaan ratkoa yhdessä” Lue artikkeli

Uudistettu LED-teknologialle suunniteltu TED-09

Joskus on vain otettava nöyrästi lakki kouraan, ja kysyttävä asiakkailta, mitä olemme tehneet väärin, kun kaupankäynti tyrehtyy tuotteen osalta. Näin kävi ajan saatossa meidän valaisimeen asennettavalle liiketunnistimellemme. Montaakaan ovea ei tarvinnut kolkuttaa, kun tieto, jonka olisi voinut huomata jo muuttuneisiin valaisinmarkkinoihin tutustumalla, pakotti meidät siirtämään tunnistimen takaisin suunnittelun pöydälle. Valaisimien rakenteet ovat ledien myötä pienentyneet niin, ettei kahvikupin kokoista liiketunnistinta enää saada mitenkään sopimaan nykyvalaisimiin. Toinen tekijä oli LED-teknologian voittokulku muiden valonlähteiden väistyessä valaisimista.
Valitettavasti pieneen kokoon ei saada kaikkea mahtumaan, ja lähdimme liikkeelle perustoiminnoista. Uusi TED-09 on valaisimeen tai laitteeseen asennettava erittäin pienikokoinen liiketunnistin, jonka jännitelähde on pakattu erilliseen koteloon, joka voidaan sijoittaa muualle valaisimeen. Koska opetustoiminnot on tästä perusversiosta tiputettu pois, voimme räätälöidä sen etukäteen ohjelmoituna herkkyyden ja valaisuperiodin keston suhteen.
TED-09 on optimoitu LED-valonlähteiden kanssa käytettäväksi, ja siitä on eliminoitu pois kipinöinti. Kipinöinti on ollut perusongelma perinteisissä liiketunnistimissa, ja se on aiheuttanut tunnistimien vikaantumisen ajan kuluessa. Varsinkin pienillä tehokuormilla tämä ongelma nousee esille, jotkin tunnistimet eivät edes tunnista kuormaa, ellei ledien lisäksi valaisinketjuun lisätä ylimääräistä resistanssia. TED-09 avulla voit ohjata valaistusta ketjuttamalla jopa 1000 W kuormaan asti.
TED-09 on saatavilla sekä 12 voltin että 230 voltin käyttöjännitteille, ja entiseen malliin voimme valmistaa siitäkin asiakaskohtaisia sarjoja erityistoivomuksilla. Teollisen käytön tunnistimien kysyntä on kasvanut huimaa vauhtia automatisoinnin vallatessa tuotantoprosesseja.
Mietimme tunnistimen kiinnitystä erityisen tarkasti, ja myös valaisintuotannossa sen asentamiseen kuluvaa aikaa, ja päätimme muotoilla tunnistimeen pikakiinnityksen, jolla tunnistin vain napsautetaan paikalleen 16 millin aukkoon. Ei siis ole enää vaaraa katkenneista kynsistä ja metallireunukseen verille revityistä sormista pienen pienten osien paikalleen asennuksen yhteydessä. Tilaa TED-09 vie pystysuunnassa 35 millimetriä, ja vähäsen vielä päälle kaapelin taipumista varten.
Pysytään terveinä!